BARIBAL BILLIARD CLUB HELSINKI RY VUOSIKERTOMUS KAUDELTA 2013-2014
HALLITUS
Yhdistyksen hallitukseen kuuluivat:
Puheenjohtajana Petteri Vuorela
Varapuheenjohtajana Andreas Jankes
Rahastonhoitajana Joonas Castrén
Sihteerinä Kalle Verho
Hallituksen jäsenenä Pekka Nyman
Hallitus kokoontui kauden aikana 3 kertaa, osin sähköpostilla.
VUOSIKOKOUKSET
Kevätkokous pidettiin 28.5.-14, kokouspöytäkirja löytyy Google Docsista.
KILPAILUTOIMINTA
Kilpailutoiminta oli varsin vilkasta. Viikkokilpailut olivat tiistaisin vuorolistan mukaan vedettyinä. Haasteena menneiden kausien tapaan on ollut saada jäsenet pitämään omat vuoronsa. Torstaisin on Baribalissa ollut myös viikkokisoja, pelimuodon määrää vetäjä. Kaikki viikkokilpailut ovat olleet varsin suosittuja ja osanotto runsasta. Useat seuramme jäsenet osallistuivat myös vaihtelevalla menestyksellä Suomen Biljardiliitto ry:n ranking- ja SM-kilpailuihin ja Baribal järjestää neljät kisat.(Senioreiden SM-kisoja, Ranking-kisoja).
Kansainvälisten kilpailujen osalta seuramme on ollut aktiivinen Lauri Hietalan järjestämissä kansainväliiessä Baribal HCP-turnauksissa. Kesällä pelattiin Tallinnassa ja syysturnaus pelataan Helsingissä 05-07.12.2014. Siihen on osallistumassa seitsemisenkymmentä pelaajaa ja seuralaisia sen lisäksi, eli jälleen iso tapahtuma!
SPONSOROINTI
Kerhomme ainut Mestis-pelaaja kaudella 2013-2014( Henri Kaksonen) sai kerhon sponsoritukena mestislisenssin. Muuten sponsorointi jatkaa seuran rahatilanteen mukaisesti aiempia linjauksia, eli kerhon jäsenet saavat neljännestä rg/SM-kisasta kausimaksun takaisin, ja kahdeksannesta kisasta osallistumismaksun takaisin. Kaikkia yleisen sarjan SM-kisoissa finaaliviikonlopulle, tai mitalleille päässeitä, palkitaan kerhon rahatilanteen mukaan stipendeillä.
TIEDOTUS
Tiedotuskanavana on www.bari.fi.. Facebook-sivujen kautta https://www.facebook.com/BaribalBilliard on myös tiedotettu asioista blogin rinnalla, jonka nuo päivitykset näkyvät automaattisesti myös Twitterissä http://twitter.com/BaribalBilliard. Kerholaisilla on oma suljettu Facebook-ryhmän kautta jossa keskustelu on ollut vilkasta, ja toiminut erityisen hyvänä kanavana, viikkokisojen lisäksi, hallituksen ja jäsenten väliseen keskusteluun. Suljetun ryhmän osoite on https://www.facebook.com/groups/274800995885073/. Kilpailujen tulosseuranta oli tehokasta liiton palstan kautta http://sbil.fi/forum/. Myös lopulliset tulokset ja tiedotteet olivat nopealla aikataululla luettavissa sivuiltamme.
TALOUS
Seuramme talous ja sen seuranta olivat kunnossa.( Menoja oli hiukan enemmän kuin tuloja, mutta kausi sisälsi joitain kertaluonteisia invvestointeja, kuten uusi tietokone ja kerhopaidat) . Tästä kuuluu kiitos rahastonhoitajallemme Joonas Castrénille, joka tarkasti on kirjannut tapahtumat ylös ja hallitus on seurannut rahavirran kulkua.
HUVITUKSET
Yhteisiä huvituksia on ollut,pikkujoulut olivat perinteisesti tammikuussa ja, kerhon kesäpäivä vietettiin puheenjohtajan kotona, biljardin, ruokailun ja saunomisen merkeissä.
No comments:
Post a Comment